Koulumatematiikan kaavoja

Integraali.netin kaavakokoelma on suunnattu erityisesti lukiotasoisen matematiikan lukijoille. Se ei noudata rakenteeltaan tai sisällöltään mitään perinteistä taulukkokirjaa, joten kokeisiin valmistautuessa kannattaa tutkia omia taulukoitaan, jotta saa selvyyden tarpeellisten kaavojen olemassaolosta, sijainnista ja esitystavasta. Esimerkiksi MAOL-taulukkoihin verrattuna tässä kokoelmassa on vähemmän lukion pitkän oppimäärän kannalta epäoleellista sisältöä, kun taas toisaalta tunnetuimmat lukiolaisten mielestä ”maolista puuttuvat” kaavat on sisällytetty mukaan.
Kaavat on pyritty esittämään likimain siinä järjestyksessä, jossa sisällöt käsitellään lukion pitkässä matematiikassa nykyisten opetussuunnitelman perusteiden mukaan. Esitysmuodossa on pyritty selkeyteen, minkä takia nollalla jakamisen kieltävä määrittelyehto on jätetty yksinkertaisimmissa kaavoissa mainitsematta.
Taulukkokirjan sisällysluettelo
Lataa
Taulukkokirja tullaan julkaisemaan tällä sivulla ladattavana PDF-tiedostona heti kun se on viimeistelty tyydyttävään muotoon.